Blogi | EcoOnline

Kemikaalien varoitusmerkit — kaikki uudet merkit listattuna

Kirjoittanut Mats Liljeström | 28. maaliskuuta 2022

Kemikaalien varoitusmerkeillä ilmoitetaan selkeällä tavalla kemikaalien eri vaaroista. Varoitusmerkkien avulla kemikaalin käyttäjä saa jo nopealla tuote-etiketin vilkaisulla hyvän yleiskuvan tuotteen vaaraominaisuuksista.

Vaaramerkintöjä koskevat säännöt perustuvat EU:n CLP-asetukseen 1272/2008, jossa säädetään kemikaalien luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta. Kemikaalien etiketit ja myös käyttöturvallisuustiedotteiden sisältämät tiedot vaaroista ja vaaramerkinnöistä on laadittava CLP:n säännösten mukaisesti.

Mitä on siis otettava huomioon vaaramerkinnöissä ja mitä eri varoitusmerkit tarkoittavat?

Varoitusmerkkejä koskevat säännöt


CLP-asetus koskee kaikkia yrityksiä, jotka valmistavat, tuovat maahan, jakelevat tai käyttävät vaarallisia kemikaaleja. Vaaralliset kemikaalit on merkittävä vaara- ja turvalausekkeiden lisäksi selvästi varoitusmerkein.

Aiemmin käytetyt oranssit kemialliset varoitusmerkit ovat monelle tuttu näky – ne korvattiin valkoisilla, punareunaisilla piktogrammeilla vuosina 2015-2017.

Suomessa kemikaalien etikettimerkintöjen on oltava suomeksi ja ruotsiksi. Kemikaalin vaaroihin sekä turvalliseen käyttöön ja varastointiin liittyvien tietojen on oltava selkeästi esitetty.

Kemikaalien varoitusmerkit

Jotkin kemikaalit ovat vaarallisempia kuin toiset — tämä ilmaistaan myös varoitusmerkeillä. Esimerkiksi terveysvaara on vähemmän vakava vaara kuin vakava terveysvaara.

Mitkä ovat varoitusmerkit?


Varoitusmerkkejä, joihin saatat törmätä työskennellessäsi kemikaalien kanssa, on yhteensä yhdeksän.

Räjähtävä - GHS 01
  • Kemikaali on räjähtävä ja voi aiheuttaa paineaallon
  • Voi aiheuttaa sirpaileiden sinkoutumisen
  • Voi aiheuttaa muiden materiaalien syttymisen
  • Esimerkiksi: Ilotulitteet, nitroglyseriini, ammukset
Syttyvä - GHS 02
  • Kemikaali on syttyvä tai räjähdys- tai palovaarallinen kuumennettaessa tai itsestään kuumeneva ja voi syttyä palamaan
  • Kemikaali voi kehittää syttyvää kaasua kun joutuu kosketuksiin veden kanssa
  • Tai voi syttyä itsestään joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa
  • Esimerkiksi: Etanoli, nestekaasupullot, moottoripolttoaineet
Hapettava - GHS 03
  • Kemikaali voi aiheuttaa tulipalon tai räjähdysvaaran
  • Voi edistää muiden materiaalien palamista, vaikka ne eivät olisi itse palavia
  • Esimerkiksi: Valkaisuaineet, desinfiointinesteet, lääkinnällinen happi
Paineen alainen kaasu - GHS 04
  • Paineistettuna säilytettävät kaasut (nesteytetyt ja jäähdytetyt kaasut).
  • Voivat räjähtää kuumennettaessa.
  • Voivat jäähdytettynä aiheuttaa paleltumia.
  • Esimerkiksi: Hitsauskaasu, nestekaasupullot, happipullot

 

Syövyttävä - GHS 05
  • Kemikaalit, jotka voivat syövyttää ihoa ja muita kudoksia
  • Voivat aiheuttaa vakavia silmävaurioita
  • Voivat syövyttää myös metallia
  • Esimerkiksi: Suolahappo, ammoniakki, etikkahappo
Välittömästi myrkyllinen - GHS 06
  • Kemikaalit, jotka ovat hengenvaarallisia tai myrkyllisiä suun, ihon tai hengitysteiden kautta
  • Voi tappaa jo hyvin pieninä annoksina
  • Esimerkiksi: Metanoli, hyönteismyrkky, biosidit
Terveysvaara - GHS 07
  • Kemikaalit, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittoja, kuten silmien ja ihon ärsytystä
  • Voivat aiheuttaa allergisia ihoreaktioita ja hengitysteiden ärsytystä
  • Voivat aiheuttaa uneliaisuutta tai huimausta
  • Ovat otsonikerrokselle vaarallisia
  • Esimerkiksi: Jäähdytysneste, liimat, kloridi, pesuaineet
Vakava terveysvaara - GHS 08
  • Kemikaalit, jotka aiheuttavat vakavia terveysvaikutuksia, kuten syöpää
  • Voivat aiheuttaa vaurioita sukusolujen perimälle tai vaaraa hedelmällisyydelle tai sikiölle
  • Voivat aiheuttaa myös hengitystieallergioita ja muita elinvaurioita
  • Nieltynä voivat olla tappavia aiheuttaessaan kemiallisen keuhkokuumeen
  • Esimerkiksi: Bensiini, tärpätti, lamppuöljy
Vaarallinen vesiympäristöille
- GHS 09
  • Kemikaalit, jotka ovat myrkyllisiä vesieliöille.
  • Kemikaalit, jotka voivat aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja vesiympäristössä.
  • Esimerkiksi: Torjunta-aineet, biosidit, bensiini.

 

4 vinkkiä kemikaalien valmistajille, jälleenmyyjille, toimittajille tai maahantuojille

  1. Tuotko tuotteita EU:n ulkopuolelta tai laitatko niihin omat etikettisi? Varmista, että vaaramerkinnät ovat CLP-asetuksen mukaiset.

  2. Tarkista tuotteiden käyttöturvallisuustiedotteet säännöllisesti ja varmista, että tiedot täyttävät viimeisimmät vaatimukset

  3. Muista päivittää tuotteiden etiketit, jos vaaraluokitukset tai merkinnät muuttuvat.

  4. Varmista, että asiakkaasi saavat päivitetyt käyttöturvallisuustiedotteet – jos et ole tarkka tämän suhteen, sillä voi olla merkittäviä seurauksia asiakkaillesi.

4 vinkkiä kemikaalien käsittelyyn työpaikalla

  1. Valista kaikkia työntekijöitä siitä, mitä tarkoittavat, jotta he osaavat käsitellä erilaisia kemikaaleja. Varmista, että työntekijät tietävät, mitä varoitusmerkit tarkoittavat, jotta he osaavat suojautua vaaroilta.

  2. Jos sinulla on kemikaalipakkauksia, jotka täytät itse, tarkista, että niissä on oikeat vaaramerkinnät.

  3. Päivitä riskinarviointisi ja selvitä vaikuttaako uusi luokitus niihin. Pidä kemikaaliriskien arvioinnit ajan tasalla ja tarkista arvioinnit etenkin, jos kemikaalien vaaraluokitukset muuttuvat.

  4. Vaadi toimittajiasi merkitsemään tuotteensa CLP-asetuksen vaatimusten mukaisesti.

Lopuksi...

EcoOnlinen kemikaalinhallintaratkaisut on kehitetty helpottamaan lainsäädännön noudattamista. Pohjois-Euroopan kattavin käyttöturvallisuustiedotteiden tietokantamme auttaa yhdistämään valmistajat, maahantuojat ja käyttäjät sekä varmistamaan, että vaaditut tiedot kulkevat kaikille osapuolille.